Päättötyön loppusanat
Nyt kun se on viimein saatu tehtyä, olo on aivan mahtava. Tiedän kehittyneeni kirjoittamisessa ja huomaan sen itse. Osaan keksiä parempia lauseita ja sanoja, osaan pilkutuksen säännöt sekä isot alkukirjaimet. Kun kirjoitin aineitani, virheitä oli joissain kohdissa. Jälkeenpäin, monien korjauksien jälkeen, olen kehittynyt. Virheet tehtyäni kerran, en tee niitä toiste. En kehittynyt vain kirjoitustaidoissani mutta ajattelijani.
Tehdessäni päättötyötäni, opin pohtimaan asioita syvällisesti. Opin kirjoittamaan hienotunteisemmin ja käyttämään sanoja, joita en ole ikinä ennen käyttänyt. Runoa tehdessäni opin pohtimaan erilaisia sanoja ja sisäistää ne sanavarastooni. Runon saatuani valmiiksi, olin erittäin tyytyväinen itseeni ja saamaani lopputulokseen, sillä en nimittäin alunperin uskonut siitä tulevan mitään.
Elokuva-arvostelua tehdessäni opin uuden tavan arvostella elokuva. Olen aina tottunut kirjoittamaan ensin elokuvan juonen ja sitten mielipiteeni. Sain uudenlaisia neuvoja, jotka kuulostivat omasta mielestänikin paremmilta. Yritin parhaani mukaan muokata elokuva-arvosteluni paremmaksi uusien neuvojen avulla, mutta eihän siitä kuitenkaan niin hyvä tullut kuin odotin. Minun ei olisi pitänyt kirjoittaa juonta kokonaan siihen vaan kirjoittaa enemmän tärkeitä tietoja ja kertoa juonta silloin tällöin pienissä osissa. Mielestäni onnistuin kuitenkin hyvin kertoessani näyttelijöiden saamista palkinnoista. Seuraavalla kerralla, arvostellessani seuraavaa elokuvaa, muistan nämä saamani neuvot ja luon entistä paremman arvostelun.
Romaaniesittelyssä käytin Nuoruus tässä ja nyt- blogin apukysymyksiä apunani. Vastasin kaikkiin kysymyksiin parhaani mukaan ja yritin olla selittämättä mitään turhaa. Ainoa huolenaiheeni oli lukemastani kirjasta lainaamani kappale. Se on mielestäni aika pitkä mutta en löytänyt parempaakaan, joka olisi lyhyempi. Muuten olin hyvin tyytyväinen romaaniesittelyyni.
Kokonaisuudessa koko päättötyö meni kohtuullisen hyvin. Kulutin sen tekoon paljon aikaa ja yritin minimoida teksteissäni olevat virheet. Sain pariltani positiivista palautetta töistäni, josta olin iloinen. Olin iloinen sen vuoksi, että olen yrittänyt panostaa tähän työhön niin hyvin kuin osaan ja kun lopputulostani kehutaan, se antaa minulle enemmän luottamusta ja uskallan ehkä kirjoittaa vielä rohkeammin.
ROMAANIESITTELY - Tähtäimessä voitto
Urheilua, vauhtia ja tyttöjä
Wilson yritti saada palloa laidasta käsiinsä, ennen kuin ehtisin kimppuun. Ja sieltähän se pallo tuli. Wilson oli nousemassa heittoon, kun ponnistin blokkaamaan tuota ratkeisevaa kolmen pisteen heittoa. Ehdin jo nähdä itseni lehtien urheilusivuilla isossa valokuvassa, jossa nuori tulevaisuuden pelaaja torjuu Slam-Boysille Suomen cupin voiton. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Wilson ei ollut edes aikeissa heittää. Se näki nuoruuden innolla päälle tulevan juniorin, jota kokeneena amerikkalaisen kusetti sata-nolla. Wilson oli heittävinään, ja lensin sen syliin täydellä voimalla. Pilli soi samaan aikaan summerin kanssa ja tiesin, että Wilson saisi vapaaheitot. Toivoin sydämestäni, että heitto ei olisi ollut kolmonen. Mutta kun katsahdin erotuomarin käsimerkkejä, totuus valkeni: Wilsonille kolme vapaaheittoa.
Tässä vuonna 2012 julkaistussa Juha Vesalan tiivistunnelmaisessa nuortenromaanissa on aiheena on koripallo, jonka keulahahmona loistaa Santtu Satermo. Santtu on erittäin taitava koripalloilija, joka kutsutaan juniorijoukkueesta suoraan Slam-Boysin edustusjoukkueeseen, joka pyrkii Suomen cupin voittoon. Santun pääsy juniorijoukkueesta edustusjoukkueeseen aiheuttaa riitaa joukkueessa. Lisää riitaa joukkueessa aiheuttaa joukkueen saamat ulkomaalaiset vahvistukset. Lopulta joukkue löytää toisensa ja Santtu oppii joukkuehenkeä ja uusia pelitaitoja.
Santtu seurustelee erään valokuvausta rakastavan Henna-nimisen tytön kanssa. Hän on Santun mielestä todella mukava, ja uskoo tämän olevan se oikea. Henna viettää paljon aikaa valokuvausopettajansa Tsäbän kanssa, josta Santtu ei pidä. Santun päähän juolahtaa kauheita epäilyksiä mutta lopulta Santun ja Hennan suhde syvenee kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.
Mielestäni lukemani kirja oli aivan mainiota luettavaa. Se otti minut valtoihinsa. Mitä enemmän luin sitä enemmän tahdoin jatkaa. Voisin verrata teosta aikaisempaan osaan Kaksoiskuljetus, joka on myös erittäin hyvä ja koukuttava. Olen lukenut kummatkin kirjat ja olen erittäin tyytyväinen, että tein niin. Pidin näistä kirjoista, koska niissä keskeisimpänä aiheena on koripallo. Se ei kuitenkaan ole ainoa aihe, sillä kirjassa on myös päähenkilön omaan henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita ja pulmia, jotka luovat lisäjännitystä. Kirjan tiivistunnelmainen rakenne ottaa väkisin laiskimmankin lukijan otteeseensa. Kirjan rakenne on nimittäin sellainen, että koko ajan tapahtuu jotain eri asioita, joista koostuu ongelmia ja täpäriä tilanteita. Pidin myös siitä, että Juha Vesala oli kirjoittanut paljon puhekielellä eikä ollut hienostellut sanojen käytössä, vaan käytti myös kirosanoja. Myös tämän takia kirjaa oli mukava lukea, se tuntui aidolta. Yleensä kirosanoja ei käytetä. Kirosanojen sijaan, niistä käytetään lievempiä versioita, jotka saavat siitä aikaan todella tylsän luettavan. Tämä on kuitenkin vain oma mielipiteeni. Juha Vesala onnistui mielestäni täydellisesti koko kirjassa. Ainoa asia, joka saattaisi haitata lukemista on se, jos ei itse pelaa tai ole pelannut koripalloa. Tällöin kirjasta ei tahdo oikein ymmärtää mitään.
Veikkaisin, että Vesala kirjoitti kirjan kannustamaan nuoria urheilemaan ja luomaan joukkuehenkeä. Joukkueena pystyy monenlaisiin asioihin, joten täytyy vain pitää yhtä. Vaikka välillä tuntuu vaikealta, kaikki selviää lopulta. Sellaisen käsityksen minä sain.
Suosittelen kirjaa enimmäkseen nuorille koriplloa harrastaville tai osaaville. Tietenkin suosittelen sitä muillekkin kirjojen ystäville, jotka haluavat vähän vaihtelua lukunurkkiinsa. Kirjan kokonaisuus on loistava, enkä tiedä miksi se ei se sopisi kaikille.
Max Engelvuori
Wilson yritti saada palloa laidasta käsiinsä, ennen kuin ehtisin kimppuun. Ja sieltähän se pallo tuli. Wilson oli nousemassa heittoon, kun ponnistin blokkaamaan tuota ratkeisevaa kolmen pisteen heittoa. Ehdin jo nähdä itseni lehtien urheilusivuilla isossa valokuvassa, jossa nuori tulevaisuuden pelaaja torjuu Slam-Boysille Suomen cupin voiton. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Wilson ei ollut edes aikeissa heittää. Se näki nuoruuden innolla päälle tulevan juniorin, jota kokeneena amerikkalaisen kusetti sata-nolla. Wilson oli heittävinään, ja lensin sen syliin täydellä voimalla. Pilli soi samaan aikaan summerin kanssa ja tiesin, että Wilson saisi vapaaheitot. Toivoin sydämestäni, että heitto ei olisi ollut kolmonen. Mutta kun katsahdin erotuomarin käsimerkkejä, totuus valkeni: Wilsonille kolme vapaaheittoa.
Tässä vuonna 2012 julkaistussa Juha Vesalan tiivistunnelmaisessa nuortenromaanissa on aiheena on koripallo, jonka keulahahmona loistaa Santtu Satermo. Santtu on erittäin taitava koripalloilija, joka kutsutaan juniorijoukkueesta suoraan Slam-Boysin edustusjoukkueeseen, joka pyrkii Suomen cupin voittoon. Santun pääsy juniorijoukkueesta edustusjoukkueeseen aiheuttaa riitaa joukkueessa. Lisää riitaa joukkueessa aiheuttaa joukkueen saamat ulkomaalaiset vahvistukset. Lopulta joukkue löytää toisensa ja Santtu oppii joukkuehenkeä ja uusia pelitaitoja.
Santtu seurustelee erään valokuvausta rakastavan Henna-nimisen tytön kanssa. Hän on Santun mielestä todella mukava, ja uskoo tämän olevan se oikea. Henna viettää paljon aikaa valokuvausopettajansa Tsäbän kanssa, josta Santtu ei pidä. Santun päähän juolahtaa kauheita epäilyksiä mutta lopulta Santun ja Hennan suhde syvenee kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.
Mielestäni lukemani kirja oli aivan mainiota luettavaa. Se otti minut valtoihinsa. Mitä enemmän luin sitä enemmän tahdoin jatkaa. Voisin verrata teosta aikaisempaan osaan Kaksoiskuljetus, joka on myös erittäin hyvä ja koukuttava. Olen lukenut kummatkin kirjat ja olen erittäin tyytyväinen, että tein niin. Pidin näistä kirjoista, koska niissä keskeisimpänä aiheena on koripallo. Se ei kuitenkaan ole ainoa aihe, sillä kirjassa on myös päähenkilön omaan henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita ja pulmia, jotka luovat lisäjännitystä. Kirjan tiivistunnelmainen rakenne ottaa väkisin laiskimmankin lukijan otteeseensa. Kirjan rakenne on nimittäin sellainen, että koko ajan tapahtuu jotain eri asioita, joista koostuu ongelmia ja täpäriä tilanteita. Pidin myös siitä, että Juha Vesala oli kirjoittanut paljon puhekielellä eikä ollut hienostellut sanojen käytössä, vaan käytti myös kirosanoja. Myös tämän takia kirjaa oli mukava lukea, se tuntui aidolta. Yleensä kirosanoja ei käytetä. Kirosanojen sijaan, niistä käytetään lievempiä versioita, jotka saavat siitä aikaan todella tylsän luettavan. Tämä on kuitenkin vain oma mielipiteeni. Juha Vesala onnistui mielestäni täydellisesti koko kirjassa. Ainoa asia, joka saattaisi haitata lukemista on se, jos ei itse pelaa tai ole pelannut koripalloa. Tällöin kirjasta ei tahdo oikein ymmärtää mitään.
Veikkaisin, että Vesala kirjoitti kirjan kannustamaan nuoria urheilemaan ja luomaan joukkuehenkeä. Joukkueena pystyy monenlaisiin asioihin, joten täytyy vain pitää yhtä. Vaikka välillä tuntuu vaikealta, kaikki selviää lopulta. Sellaisen käsityksen minä sain.
Suosittelen kirjaa enimmäkseen nuorille koriplloa harrastaville tai osaaville. Tietenkin suosittelen sitä muillekkin kirjojen ystäville, jotka haluavat vähän vaihtelua lukunurkkiinsa. Kirjan kokonaisuus on loistava, enkä tiedä miksi se ei se sopisi kaikille.
Max Engelvuori
ELOKUVA-ARVOSTELU - Dynamiitti Napoleon
Dynamiitti Napoleon vie auringonlaskuun
Dynamiitti Napoleon on Jared Hassin ohjaama nuortenelokuva vuodelta 2004. Ohjaaja on tunnettu nimenomaan Dynamiitti Napoleon -elokuvasta, sekä Nacho Libre ja Gentlemen Broncos -elokuvista. Napoleon on nuori mies, joka käy yläastetta Prestonissa, Idahossa. Hän ei ole kovin sosiaalinen eikä hänellä ole montaakaan kaveria. Hän pitää aina hölmöjä vaatteita ja pyöreitä silmälaseja. Hän asustaa vanhemman veljensä, Kipin, lemmikkieläimensä Tiina -laaman sekä heidän mumminsa kanssa. Kip on 32-vuotias, työtön mies, joka viettää aikansa internetissä keskustelemalla naisten kanssa sekä harjoittelemalla taistelulajeja. Heidän mumminsa tapailee salaa poikaystäväänsä hiekkadyyneillä, jossa he ajelevat mönkijöillään. Napoleon viettää koulupäivänsä haaveillen ja piirtäen "liikereitä", jotka ovat leijonan ja tiikerin sekoituksia. Se on Napoleonin itse keksimä olento, jolla on taikavoimia. Napoleon myös piirtelee kaikenlaisia sotureita ja toivoo itsekin olevan jokin hahmo, jolla on taikavoimia tai jotain erikoistaitoja.
Napoleon ja Pedro huomaavat julisteita koulussa, joissa sanotaan, että luokalle valitaan uusi presidentti. Pedro päättää yrittää tavoitella presidentin virkaa, mutta tavoite on haastava, sillä myös Summer Wheatley, koulun suosituin tyttö, hakee tehtävään. Vaalien koittaessa Pedro kuulee ensimmäistä kertaa, että ehdokkaiden tulee pitää puhe ja jonkin sortin esitys koululaisten edessä. Summer on tiennyt puheesta ja on valmistautunut siihen. Kun Pedrolle kerrottaan, että hänen täytyy pitää esitys, hän ei tiedä mitä tehdä ja oli jo luovuttanut, joten puhe menee aivan pieleen, eikä vakuuta ketään. Napoleon päättää auttaa ystäväänsä ja vie erään kasetin, jonka hän on saanut saanut LaFwanduhilta, tekniikalle ja tanssii sen musiikin tahtiin. Tanssi näyttää aluksi erittäin hölmöltä, mutta lopulta kaikki pitävät siitä. Tanssin päätyttyä kaikki salissa olevat oppilaat, paitsi Summer ja hänen poikaystävänsä, nousevat seisomaan ja taputtavat Napoleonille. Pedro pääsee tämän ansiosta luokan presidentiksi. Itse pidän tästä kohdasta eniten, koska Napoleon pelasti Pedron erittäin hauskalla tanssillaan.
Elokuva päättyy siihen, että Pedro juhlistaa sukunsa kanssa saamaansa presidentin virkaa, Rico palaa takaisin yhteen hänen ex-vaimonsa kanssa, Napoleonin ja Kipin mummi palaa sairaalasta ja Napoleon ja Deb pelaavat yhdessa salkopalloa (tai tolppapalloa). Lopputekstien aikana näkyy kun Kip ja LaFwanduh menevät naimisiin ja Napoleon saapuu häihin myöhässä hevosella ratsastaen ja sanoen, että hän on itse kesyttänyt sen. Napoleon antaa hevosen Kipille ja LaFwanduhille ja he ratsastavat yhdessä auringonlaskuun.
Eniten minun silmääni miellytti Napoleonin näyttelijä Jon Heder. Muut näyttelijät olivat myös hyviä, mutta heitä olisi voinut näytellä kuka vain. Napoleonin rooli vaatii jo näyttelemisen lahjoja kuten ilmehdintä, liikkuminen, puhe ja olemus. Jon Heder sopi rooliin erinoimaisesti. Hän voittikin palkinnon MTV Movie Awardsissa parhaasta musikaalisesta kohtauksesta elokuvassa ja Teen Choice Awardsissa parhaasta tanssiesityksestä. Hän oli myös ehdokkaana monille muille palkinnoille.
Efren Ramirez oli ehdokkaana parhaasta kemiasta kahden henkilön välillä. Tämän ehdokkuuden hän jakoi Jon Hederin kanssa.
Tina Majorino oli ehdokkaana parhaasta rakkauskohtauksesta elokuvassa, kun hän oli koulun tanssiaisissa. Tämän ehdokkuuden hän jakoi Jon Hederin kanssa.
Juonen kulku oli sujuvaa ja tasaista, siinä ei tapahtunut paljoakaan yllätyksiä. Muutamassa kohdassa tuli hauskoja yllätyksiä kuten esimerkiksi Napoleonin tanssiesitys ja viimeisessä kohtauksessa Napoleonin sisääntulo häihin hevosen selässä. Näistä kahdesta kohtauksesta huolimatta, osasin odottaa mitä tapahtuisi seuraavaksi.
Elokuvaa ei niinkään voi verrata muihin elokuviin, se on ainutlaatuinen. Eniten sitä ehkä muistuttaa Ghost World, jossa päähenkilönä on kaksi tyttöä, jotka ovat epäsosiaalisia hylkiöitä.
Dynamiitti Napoleon on Jared Hassin ohjaama nuortenelokuva vuodelta 2004. Ohjaaja on tunnettu nimenomaan Dynamiitti Napoleon -elokuvasta, sekä Nacho Libre ja Gentlemen Broncos -elokuvista. Napoleon on nuori mies, joka käy yläastetta Prestonissa, Idahossa. Hän ei ole kovin sosiaalinen eikä hänellä ole montaakaan kaveria. Hän pitää aina hölmöjä vaatteita ja pyöreitä silmälaseja. Hän asustaa vanhemman veljensä, Kipin, lemmikkieläimensä Tiina -laaman sekä heidän mumminsa kanssa. Kip on 32-vuotias, työtön mies, joka viettää aikansa internetissä keskustelemalla naisten kanssa sekä harjoittelemalla taistelulajeja. Heidän mumminsa tapailee salaa poikaystäväänsä hiekkadyyneillä, jossa he ajelevat mönkijöillään. Napoleon viettää koulupäivänsä haaveillen ja piirtäen "liikereitä", jotka ovat leijonan ja tiikerin sekoituksia. Se on Napoleonin itse keksimä olento, jolla on taikavoimia. Napoleon myös piirtelee kaikenlaisia sotureita ja toivoo itsekin olevan jokin hahmo, jolla on taikavoimia tai jotain erikoistaitoja.
Napoleonin mummi murtaa häntäluunsa kaatuessaan dyyneillä ja pyytää Rico-setää huolehtimaan Napoleonista ja Kipistä. Rico alkaa tehdä yhteistyötä Kipin kanssa myymällä erilaisia tavaroita ihmisille ovelta ovelle kulkien. Kip suostuu tähän, jotta saisi tarpeeksi rahaa järjestääkseen tapaamisen internetissä tutustumansa LaFwanduhin kanssa.
Napoleon tutustuu koulussa kahteen uuteen oppilaaseen, Pedroon ja Debiin, jotka ovat myös yksinäisiä, epäsosiaalisia hylkiöitä. Kolmikkoa esittävät mainiot Jon Heder (Napoleon), Efren Ramirez (Pedro) ja Tina Majorino (Deb). Erityisesti Jon Heder näyttelee roolinsa hyvin. Hän on niin omistatunut rooliinsa, että luulisi hänen olevan Napoleonin kaltainen henkilö; se oli minun mielikuvani. Todellisuudessa Jon Heder on kuitenkin yhtä tavallisen näköinen ja oloinen kuin muutkin ihmiset.
Napoleon ja Pedro huomaavat julisteita koulussa, joissa sanotaan, että luokalle valitaan uusi presidentti. Pedro päättää yrittää tavoitella presidentin virkaa, mutta tavoite on haastava, sillä myös Summer Wheatley, koulun suosituin tyttö, hakee tehtävään. Vaalien koittaessa Pedro kuulee ensimmäistä kertaa, että ehdokkaiden tulee pitää puhe ja jonkin sortin esitys koululaisten edessä. Summer on tiennyt puheesta ja on valmistautunut siihen. Kun Pedrolle kerrottaan, että hänen täytyy pitää esitys, hän ei tiedä mitä tehdä ja oli jo luovuttanut, joten puhe menee aivan pieleen, eikä vakuuta ketään. Napoleon päättää auttaa ystäväänsä ja vie erään kasetin, jonka hän on saanut saanut LaFwanduhilta, tekniikalle ja tanssii sen musiikin tahtiin. Tanssi näyttää aluksi erittäin hölmöltä, mutta lopulta kaikki pitävät siitä. Tanssin päätyttyä kaikki salissa olevat oppilaat, paitsi Summer ja hänen poikaystävänsä, nousevat seisomaan ja taputtavat Napoleonille. Pedro pääsee tämän ansiosta luokan presidentiksi. Itse pidän tästä kohdasta eniten, koska Napoleon pelasti Pedron erittäin hauskalla tanssillaan.
Elokuva päättyy siihen, että Pedro juhlistaa sukunsa kanssa saamaansa presidentin virkaa, Rico palaa takaisin yhteen hänen ex-vaimonsa kanssa, Napoleonin ja Kipin mummi palaa sairaalasta ja Napoleon ja Deb pelaavat yhdessa salkopalloa (tai tolppapalloa). Lopputekstien aikana näkyy kun Kip ja LaFwanduh menevät naimisiin ja Napoleon saapuu häihin myöhässä hevosella ratsastaen ja sanoen, että hän on itse kesyttänyt sen. Napoleon antaa hevosen Kipille ja LaFwanduhille ja he ratsastavat yhdessä auringonlaskuun.
Eniten minun silmääni miellytti Napoleonin näyttelijä Jon Heder. Muut näyttelijät olivat myös hyviä, mutta heitä olisi voinut näytellä kuka vain. Napoleonin rooli vaatii jo näyttelemisen lahjoja kuten ilmehdintä, liikkuminen, puhe ja olemus. Jon Heder sopi rooliin erinoimaisesti. Hän voittikin palkinnon MTV Movie Awardsissa parhaasta musikaalisesta kohtauksesta elokuvassa ja Teen Choice Awardsissa parhaasta tanssiesityksestä. Hän oli myös ehdokkaana monille muille palkinnoille.
Efren Ramirez oli ehdokkaana parhaasta kemiasta kahden henkilön välillä. Tämän ehdokkuuden hän jakoi Jon Hederin kanssa.
Tina Majorino oli ehdokkaana parhaasta rakkauskohtauksesta elokuvassa, kun hän oli koulun tanssiaisissa. Tämän ehdokkuuden hän jakoi Jon Hederin kanssa.
Kaiken kaikkiaan, jos katsoo ehdokkuuksien määrää kokonaisuudessa, Jon Heder oli mukana melkein jokaisessa. Hän erottui joukosta selkeästi loistavalla eläytymisellään, jonka vuoksi hän oli elokuvan ehdoton tähti.
Juonen kulku oli sujuvaa ja tasaista, siinä ei tapahtunut paljoakaan yllätyksiä. Muutamassa kohdassa tuli hauskoja yllätyksiä kuten esimerkiksi Napoleonin tanssiesitys ja viimeisessä kohtauksessa Napoleonin sisääntulo häihin hevosen selässä. Näistä kahdesta kohtauksesta huolimatta, osasin odottaa mitä tapahtuisi seuraavaksi.
Elokuvaa ei niinkään voi verrata muihin elokuviin, se on ainutlaatuinen. Eniten sitä ehkä muistuttaa Ghost World, jossa päähenkilönä on kaksi tyttöä, jotka ovat epäsosiaalisia hylkiöitä.
Pidin elokuvasta kovasti. Se oli aikanaan erittäin suosittu, varsinkin Yhdysvalloissa. Siinä on todella hauskoja kohtauksia, ja koko elokuva on yhtäjaksoista komediaa. Elokuva on todella yksinkertainen, mutta toimiva. Suosittelen elokuvaa kaiken ikäisille jotka suinkin pitävät komedia-elokuvista.
RUNO - Koulupoika
Koulupojan Runo
Poika lupsakan laiska on,
Poika lupsakan laiska on,
mutta ei suinkaan toivoton.
Työhön ryhtyy verkkaisesti,
älynystyröitä on riittävästi.
Työn aloitus on aina vaikeaa,
joskus tästä onneksi käytös poikkeaa.
Kun työ pääsee vauhtiin,
hurmaa se kaikki.
Aivot toimivat täydellä teholla,
töitä on tehtävä myös keholla.
Sormet kynästä otteen saa,
tekstiä paperille kirjoittaa.
Käden liikkeellä voi luoda uutta tarinaa,
omia ajatuksia muille hahmottaa.
Joskus tämä onnistuu heti,
toisinaan muut ärsykkeet voiton veti.
Työt viime hetkellä valmiiksi saa,
aikaisemmin pitäisi kuitenkin aloittaa.
Kun tämä oppi mieleen painuu,
niin viime tinka unhoon vaipuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)